HUIPPUOSAAMISTA

Printtaisitko yhden kerrostalon?

Idea on kuin suoraan tieteiselokuvasta: kerrostalorunkojen tulostus 3d-printtauksella. Vaikka utopistiselta kuulostavan idean toteuttajaksi ilmoittautuu kuopiolainen Samesor Oy, kyseessä ei ole savolaista huumoria – asia on täyttä totta.

Jaa artikkeli

Mutta eivät kai ne printtauksella valmistetut rakennukset ainakaan kovin vankkoja voi olla? Mielikuvissa vilahtelevat talot, jotka muistuttavat arkkitehti Antonio Gaudin surrealistista rakennuksia. Tai jospa ne ovatkin sinne tänne vinksallaan olevia huteria viritelmiä, jotka hädin tuskin pysyisivät pystyssä?

Paljoa enempää ei voisi olla väärässä, sillä ohuesta teräslevystä rullamuovaamalla ja työstämällä valmistettujen talorunkojen keskeinen valtti on niiden vankkuus. Tuotantotavalla on tehty jopa kahdeksankerroksisia kerrostaloja, isoja teollisuushalleja, ostoskeskuksia ja lentoasemia.

Rakennustavan ominaisuudet erottuvat parhaiten edukseen maanjäristysherkillä alueilla. Siksi Samesorin järjestelmien suurimmat markkinat seuraavat mannerlaattojen reunoja. Niitä on myyty aina Etelä-Eurooppaa, Lähi-itää sekä Etelä-Amerikkaa myöten.

Ihan pelkkää print-nappia painamalla talon runko ei synny, vaikka rakennusjärjestelmä onkin pitkälle automatisoitu. Ensiksi suunnittelija käyttää cad-ohjelmaa suunnitellessaan talonrungon. Sen toteuttaa totuttua 3d-printteriä melkoisesti suurempi – enimmillään jopa 70 metriä pitkä – tuotantolinja, joka alkaa automaattisesti valmistaa konetyypistä riippuen 0,7–4 millimetriä paksuisesta teräslevystä komponentteja. Ne kootaan manuaalisesti elementeiksi.

Suunnittelija kykenee optimoimaan rakenteen vahvuuden ja painon. Etuna järjestelmällä tuotetuissa rungoissa on myös rakennusten nopea pystytys, aikaa säästyy betonirakenteisiin verrattuna jopa puolet. Teollisesti tuotetut millimetrin tarkat rakennusosat parantavat myös rakennusten energiatehokkuutta. Ja koska talojen osat aina eristettyjä seiniä myöten voidaan tehdä sisätiloissa, rakennusvaiheessa ei aiheuteta kosteusvaurioita.

Kiinnostaako? Runkorakennusjärjestelmän hinta on sen ominaisuuksista riippuen 700 000 – 2,5 miljoonaa euroa.

Havainnekuvat Hekim Holding.Havainnekuvat Hekim Holding.

Samesor Oy

• suunnittelee, valmistaa ja huoltaa rakennusten

runkorakennusjärjestelmiä

• perustettu 1964 nimellä Savon Metallisorvaamo

• toimipaikka Kuopiossa

• henkilöstöä 50

• runkorakennusjärjestelmistä vientiin

lähes 100 prosenttia

• yhtiön oma asennusporukka pystyttää

järjestelmät eri puolille maailmaa

• ison järjestelmän asentaminen vie seitsemältä

hengeltä pari–kolme viikkoa

• runkorakennusjärjestelmien lisäksi yhtiö

valmistaa katto- ja katepeltien tuotantojärjestelmiä

• yhtiö saavuttaa 1 000 toimitetun laitteen

rajapyykin tänä vuonna

Samesor on kasvattanut palveluliiketoiminnan osuutta toiminnassa; se myy asiakkailleen varaosia ja tekee laitteistoihinsa huoltosopimuksia, koulutuspaketteja sekä käytön aikaista ajotukea.