Menestystarina

Kiveä kovempi menestystarina

Louhintaporakruunuja ja maaporausteriä valmistava Robit on asettanut kasvun strategiseksi suunnakseen. Menestystä haetaan kansainvälisiltä markkinoilta.

Jaa artikkeli

Korkealaatuisia porakruunuja kallion louhintaan sekä putkitusteriä maaporaukseen valmistava Robit on alan ainoa kotimainen valmistaja, sen tuotteita viedään yli 115 maahan. Pirkanmaalta ponnistavan yhtiön menestystä ovat viitoittaneet viimeisen parinkymmenen vuoden ajan kasvuhakuisuus ja kansainvälisyys. Kulutusosien tuottaminen globaaleille markkinoille on mahdollistanut reippaan kasvutahdin. Lisävauhtia ovat tarjonneet kesällä 2016 tehdyt yritysostot Australiassa ja Englannissa.

– Kasvu on enemmän kiinni tahtotilasta ja ambitiosta kuin mistään muusta tekijästä. Robit määrittää itsensä kansainvälisen kasvun kautta, mikä näkyy yhtiön strategiassa ja päämäärässä, sanoo Robitin toimitusjohtaja Harri Sjöholm.

Hyvät tuotteet, erinomainen myynti

Robitin kasvu on tehty korkealaatuisilla tuotteilla, jotka täyttävät tehokkaimpien kallioporauslaitteiden vaatimukset. Sjöholm korostaa, että tämä riittää pärjäämiseen kansainvälisillä markkinoilla. Ylivertaisten tuotteiden tekemisellä ei saavuteta merkittävää lisäarvoa. Kasvun kannalta on olennaista olla aktiivinen myynnissä sekä jakelu- ja jälleenmyyjäverkoston kehittämisessä.

– Olemme vahvasti myyntiyhtiö. Se näkyy siinä, että runsas kolmasosa henkilöstöstä toimii myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä. Pyrimme olemaan joustava verrattuna isoihin kilpailijoihin. Asiakkaiden kuunteleminen avaa uusia ovia, jolloin pääsemme näyttämään omaa osaamistamme, Sjöholm kertoo.

Toimitusvarmuus turvattava

Porausurakoitsijat ja kaivokset vaativat keskeytyksettömiä prosesseja, mikä asettaa korkeat odotukset kulutusosatoimituksille. Robitin tuotteiden saatavuudesta huolehtivat kuusi tehdasta ja 20 omaa toimipistettä ympäri maailmaa. Lisäksi yhtiö on kehittänyt myynnin ennustejärjestelmäänsä kunkin myyntialueen varastointitarpeen ja toimituskyvyn optimoimiseksi. Sjöholm uskoo, että Robitin tuotteille tulee olemaan lähivuosina kysyntää.

– Infrarakentaminen vilkastuu Euroopassa käytävien vaalien jälkeen. On myös mielenkiintoista nähdä, miten presidentti Trump lähtee purkamaan Yhdysvaltojen saneerausvelkaa. Kaiken kaikkiaan alan markkina- ja investointinäkymät näyttävät positiivisilta.

Digitalisaatio tulevaisuuden avaintekijänä

Tulevaisuudessa digitalisaatio on entistä enemmän esillä myös louhinnassa ja maaporauksessa. Robit vastaa tähän haasteeseen kehittämällään porareiän suoruuden mittausjärjestelmällä. Elektroniikan vieminen 30 metrin syvyyteen on ollut pitkän tuotekehitystyön tulos, joka tulee parantamaan esimerkiksi kaivostoiminnan tuottavuutta ja mahdollistamaan selektiivisen louhinnan.

– Digitalisaatio tuo meille myös sisäisen tehostamisen mahdollisuuksia muun muassa mainonnassa ja markkinoinnissa sekä toimihenkilöiden tuottavuudessa ja logistiikassa, täydentää Sjöholm kasvun avaintekijöitä.

- Kasvu on enemmän kiinni tahtotilasta ja ambitiosta kuin mistään muusta tekijästä, Harri Sjöholm vakuuttaa.- Kasvu on enemmän kiinni tahtotilasta ja ambitiosta kuin mistään muusta tekijästä, Harri Sjöholm vakuuttaa.

Robit Oyj

Vuonna 1985 perustettu lempääläläinen konepajayritys

Tuottaa porakalustoa globaalisti kaivoksille, maanrakentamiseen, tunnelityömaille sekä maalämpö- ja vesikaivoille

Tuotantolaitokset Suomessa, Etelä-Koreassa, Australiassa, Englannissa ja USA:ssa

Vuoden 2016 liikevaihto oli noin 64 miljoonaa euroa, liikevaihdon kasvu 40 %

Osti kesällä 2016 Drilling Tools Australian, englantilaisen Bulrocin sekä 2017 alussa Halcon toiminnot Englannista ja USA:sta.